13.12.2017

#21 Rakkaalle Joulupukille

On jo 13. päivä joulukuuta! Jouluaatto on jo ensi viikolla. Olen muuten varannut Jouluaatto katrilliin Tompan. Katrilli siis järjestetään meidän tallilla joka Jouluaatto.
Mutta asiaan, päätin nyt siis kirjoittaa joululahja-toivelistan rakkaalle Joulupukillemme. Kaikki tässä ei ole hevosaiheisia toiveita.

Postauksen nyt parilla kuvalla kuvittaa Mimmi   ...ja minä.
1. Uusi objektiivi.
Haluaisin uuden objektiivin kameraani, koska nykyiseni on ostettu käytettynä ja minun täytyy tarkentaa siinä manuaalisesti. Eli siis toiveena olisi aivan kaupan hyllystä suoraan tullut objekti, jossa voisin tarkentaa automaattisesti.
2. JBL kaiutin.
Minun on jo pitkään pitänyt ostaa kaiutin ja nimenomaan JBL kaiutin, kun niistä olen kaikkea hyvää kuullut. Ja ihan omaan huoneeseen olisi tullut, että äänentoisto olisi hieman parempaa kuin tietokoneen ääni.
3. Ratsastustunteja.
Ainahan on kiva mennä ratsastamaan, joten miksipä niitä ei toivoisi joululahjaksi!


4. Kaikki kaikessa-elokuva.
Olen äidinkielen tunnin johtamana lukenut Kaikki kaikessa-kirjan. Kaverini suositteli minulle tätä elokuvaa, joten ehdottomasti haluaisin nähdä sen!
5. Suklaata, tietenkin.
Mitä joulu olisi ilman suklaata? Tottakai toivon suklaata joululahjaksi! Onhan se niin hyvää.
6. Rahaa.
Noh, kaikkihan sitä haluavat.
7. Hyvää mieltä. 
Eihän kaikkien toiveiden tarvitse olla esineitä.

Wannabe cute, Noh onhan tää nyt aika söpö kuva
8. Yksisarvispuku. 
Kaverillani on tälläinen ja se on niin söpö! Toivoin tätä itseasiassa jo viime vuonna, mutta äitini ei ollut löytänyt tätä kaupasta. Ehkä tänä vuonna onni suosisi.
9. JBL kuulokkeet. 
Olen ihastunut JBL kuulokkeihin. Itse kutsun näitä kuulokkeita, mitkä kulkevat toisesta korvasta pään yli toiseen, mönttikuulokkeiksi, koska korvan päällä on sellainen möntti. Kuulokkeet tuntuvat todella mukavilta päässä.


10. The Sims 4 -peli pleikkarille.
Meille tosiaan ostettiin Playstation pari viikkoa sitten ja olen jo ennen sitä halunnut koneelle Sims-pelin. Nyt kun on pleikkari, on mahdollisuus ostaa se sille ja toivon sitä nyt joululahjaksi.
11. Just Dance 2018-peli pleikkarille.
Meillä on Wii:lle Just Dance 2014 ja haluaisin vähän uudempia biisejä. Tämä 2018 versio olisi siihen hyvä ja uusin!

Tässä oli minun joululahja toiveet. Toivottavasti pidit postauksesta! Kommentoi alas mielipide ja muita postaus ideoita.
Mukavaa joulun ja uuden vuoden odotusta!

6.12.2017

#20 Kisapostaus 11.11.2017

Postaus tulee hieman myöhässä koulun takia.
Olin 11.11. lauantaina Minimestaruus kisoissa ja päätin kertoa siitä nyt vähän. Menin kisoihin Saba-nimisellä hevosella.


Minimestaruuskisat sisältävät siis HeC tasoisen koulu- ja esteosuuden. 

Laitoimme siis Saban kuntoon kavereideni kanssa ennen kisoja. Kun Saba oli kunnossa, lähdin taluttamaan sitä maneesia kohti. Maneesille päädyttyä, hyppäsin selkään ja aloitin kouluosuuden verryttelyllä. Yritin saada Saban kuulolle sekä herkäksi pohkeista. Tein perus pysähdyksiä ja siirtymisiä. Hetken päästä nimeni kuulutettiin radalle. Radalle päästyä tein vielä vähän siirtymisiä ennen vihellystä. Vihellyksestä lähdin pituushalkaisijalle tervehdykseen. Harjoitusravia-pysähdys-tervehdys-harjoitusravia oikealle. Ensimmäinen tehtävä suoritettu kiitetävästi. Papereihin sain päätuomarilta 7,0 suora sis.tulo, hyvä pys. Toiselta tuomarilta sain 7,0 suora pys. terävästi liikk.
Lävistäjällä askeleenpidennys kevyessä ravissa. Tästä päätuomarilta sain 7,0 energinen, tahti vielä selvemmäksi. Toiselta tuomarilta 7,0 tahdikas. Aika hyvä alku, sanoisinko?

Lävistäjälle harjoitusravissa, neljä askelta käyntiä, harjoitusravia, siirtyminen käyntiin. Päätuomarilta 7,0 käyntiaskeleet tasaisempia, pehmeyttä siirtymiseen. Toiselta tuomarilta taas 8,0 sujuva.
Tuomarien edessä (c-kirjaimessa) laukannosto, molemmilta tuomareilta 7,0. 
Kaksi kierrosta pääty-ympyrällä harjoituslaukassa. Päätuomari anttoi 7,0 laukassa hyvä tahti, hyvä tie, hev. voisi olla pyöreämpi. Toiselta tuomarilta 7,5 käy I:ssä. 
Harjoitusravia, täyskaarto (halkaisija 10 m). Päätuomarilta 6,5 hyvä energinen, käsi turhan korkealla. Toiselta tuomarilta 6,5 aseta sisäänpäin. Tästä tavoitteeksi tulevaisuuteen: Kättä alemmaksi harjoitusravissa. Itsekin tiedostin käteni liian korkealla.

Keskikäyntiä-laukannosto. 7,0 kaunis siirt. käyntiin, nosto napakammin, päätuomarilta ja toiselta tuomarilta 6,5 hivenen hidas. Edellinen nosto minunkin mielestä oli parempi.
Kaksi kierrosta pääty-ympyrällä harjoituslaukassa. 5,5 eka ympyrä ok, 2 villiintyy kolahduksesta, hyvin saatu hallintaan, päätuomarilta ja toiselta tuomarilta 6,5 ilman huomautuksia. Toinen kavereistani sanoi radan jälkeen, että hän oli aivan varma, että putoan sieltä kun Saba villiintyi. Niin ei kuitenkaan käynyt, onneksi.
Harjoitusravia, täyskaarto (halkaisija 10 m). Päätuomarilta 6,5 siirt. vauhdikas, aseta selv. kaarteessa. Toiselta tuomarilta 8 hyvä tie. Tämä täyskaarto tapahtui siis S-kirjaimessa.
R-kirjaimessa oikealle, pysähdys, liikkumatta 4 sek. harjoitusravia, vasemmalle. Päätuomarilta 8,0 pys. tasan, napakat siirtymät. Toiselta tuomarilta 8,0 melko tasan. Tähän pysähdykseen itse olin tyytyväinen!

Keskihalkaisijalle, pysähdys-tervehdys-radalta vapaassa käynnissä. 6,5 varsin suora, pys. käynnin kautta, energinen, päätuomarilta ja toiselta tuomarilta 7,0 suora, tahdikas.
Omasta mielestä ihan super pisteet jokaisesta kohdasta! Päätuomarin pisteet yhteensä olivat 75 ja toisen tuomarin pisteet yhteensä olivat 79. 

Yleisvaikutelmaan päätuomarilta sain vielä: Hyvää työtä! Erityiskiitos energisestä radasta! Varo ettei käsi nouse ravissa liian ylös. Toivoisin hevosen liikkuvan hieman pyöreämmällä kaulalla tulevaisuudessa.
Toiselta tuomarilta sain tähän: Sujuva suoritus ja sympaattinen hevonen. Käytä liikkeelle lähdossä vähän rauhallisemmin pohjetta. 
Keskiarvo prosenteista oli huimat 69,028%! Näiden prosenttien avulla pääsin minimestaruuskisojen 1. sijalle ja c-merkki kisojen 2. sijalle!! Tässä vielä video radasta.



Kouluosuuden jälkeen kävelin suoraan toiseen maneesiin esteosuudelle. Ravasin ja laukkasin sielä pari kierrosta, jonka jälkeen hyppäsin 1. esteen kaksi kertaa verkkahyppyinä. Esteosuudella on siis viisi estettä ja siitä pitää päästä läpi, niin on mahdollisuus sijoittua mini- tai maximestaruudessa. Esteillä Saba oli ihan super! Se meni tosi kivasti pohkeen edellä ja hyppäsi hienosti kaikki esteet puhtaasti! Tässä vielä video siitä.


                                     


Kiitos kun luit tämän postauksen, toivottavasti pidit! Kommentoihan mielipiteesi tuonne alas.


Hyppykuva ja kuva minusta ja Sabasta (c) Emilia Whärn

21.8.2017

#19 Q&A

Kysyin kyselyssä, joka oli blogini sivupalkissa ainakin pari viikkoa, että minkä postauksen näistä haluatte lukea seuraavaksi. Eniten ääniä sain Q&A postaus, joten tässä se tulee.

Miksi ratsastat juuri opistolla?
- Siihen ei ole oikeastaan mitään erikoisempaa syytä. Äitini vain kattoi talleja silloin ja se nyt osui silmään, toki tallilla oli myös paljon tuttujamme.

Kuka on sinun lempihevonen, jos Tomppaa, Mimmiä eikä Pinoa oteta mukaan?
- Minulla on monia lempihevosia, mutta ihan lemppari on varmaan Galia.

Mp Rocky?
- Hoitaessa Rocky on mukava, sosiaalinen ja mielestäni tosi kiva hoitaa. Sileellä en kauheasti en siitä pidä, koska silloin kun menin sillä se painoi kädelle aika paljon ja sen ravi on aika pomppuista. Esteillä taas Rocky on kiva. Mukavan reipas ja nostaa laukat tosi kivasti.

Hauskin muisto hevosen kanssa?
- Hauskin muisto on varmaan se kun olin kaverin kanssa hänen liikutushevosten luona ja menimme maastoon hyppäämään ilman satulaa. Se oli kyllä kivaa!

Pahin tippuminen?
- Minun tippumiset on ollut kyllä aika tasavertaisia, että pahinta en osaa sanoa, mutta kerron nyt tässä sellaisen tippumiset jota ei saatu videolle. Eli olin taas sielä kaverin liikutushevosten luona, tällä kertaa siskoni Sanna oli myös mukana. Hypittiin siis tällä kertaa kanssa esteitä. Menin Jaken selkään ja vedin loppuverkat. Laukassa halusin Jaken menevän suoraan, mutta se oli sitä mieltä, että mennään vasemmalle. Jake kääntyi vasemmalle, pysähtyi ja veti minipukin, josta tietenkin putosin kyljelleni maahan ja Jake juoksi Sannan ja Jojon luokse. Vähäsen siinä sattui jalkaan, mutta ei niin paljoa etten pystynyt kävelemään.

Lempihevonen esteillä, koulussa ja maastossa?
- Esteillä pidän eniten Santusta tai Galiasta. Koulussa kivoin on varmaan Pioneer ja maastossa kivoin on ehkä Tomppa.

Kuinka kauan olet ratsastanut?
- Olen ratsastanut kolme vuotta.

Mikä oli ensimmäinen talli missä ratsastit?
- Jos talutusratsastuksia ei lasketa, niin ensimmäinen talli oli Tuomarinkartanon ratsastusopisto, jossa ratsastan tälläkin hetkellä.

Montako kertaa olet tippunut ja keiltä?
- Olen tippunut neljä kertaa, jos valumisia ei lasketa. Olen tippunut Jakelta kaksi kertaa, Lunalta kerran ja Dexitiltä kerran.

Kuka on paras Aurinkolaukasta?
- Kaikki hevoset sielä on tosi kivoja, joten on vaikea päättää yhtä parasta, mutta tällähetkellä varmaan Joppe on kivoin.

Korkein hyppäämäsi este?
- Korkeimmilani olen hypännyt 80cm.

Re?
- 60cm

Kuka on paras sinun hoitohevosistasi?
- En osaa sanoa yhtään. Kaikki on parhaita.

Onko kivaa olla liian pitkä Pinolle?
- Ei ole!

Pino, Tomppa vai Mimmi?
- Hoitaessa Pino tai Mimmi ja ratsastaessa Tomppa, koska Mimmillä en ole vielä mennyt ja Pinolle olen liian pitkä.

Milloin teet taas tubeen videon?
- Teen kunhan kerkiän! Editointia odottamassa on pari videota.

Tässä oli kysymykset tällä kertaa. Toivottavasti pidit! Jos jotain jäi kuitenkin mietityttämään pääkoppaan niin kysy ihmeessä! Vastaan joko heti tai seuraavan q&a postauksen parissa. Jätä kommentti parannuskeinoista ja muusta mitä pidit, ennen kuin lähdet! :)